Digitalisaatio apuna kouluissa

Digitalisaatio on vyörynyt päällemme räjähdyksen nopeudella. Digitalisaatiosta on niin sanotussa ensimmäisessä maailmassa tullut ikään kuin kehittyneisyyden mittari, jota käytetään yleisesti näyttämään oman valtion edistyksellisyyttä. Valtiot kehittävät digiominaisuuksiaan kilpaa, ja digitalisaatiosta onkin tullut peruuttamattomasti osa kaikkea koulu- ja työelämää ja näin ollen myös suuri osa arkea, sillä myös vapaa-ajalla digi on ottanut ihmisten elämästä vallan.

Monelle tulevat väistämättä mieleen entisaikojen opit kahden tunnin maksimaalisesta ruutuajasta päivittäin – mitä tälle säännölle on oikein tapahtunut? Miten tuntikausien ruutuaika vaikuttaa näköön ja varsinkin lasten ja nuorten näön kehitykseen, kun pelkästään koulupäivän aikana saattaa tulla kahdeksan tuntia lähes keskeytyksetöntä ruutuaikaa? Mihin kouluissa oikeastaan käytetään digiä ja onko sen tosiaan aiheellista antaa syrjäyttää perinteiset silmiä vähemmän rasittavat metodit?

Opiskelijoiden näkökanta on selvä

Jos asiaa lähestytään täysin opiskelijoiden näkövinkkelistä, on näkökanta selvä, ja ehkä jopa hieman yllättävällä tavalla. Vaikka päättäjät usein kuvittelevat nykynuorten olevan yltiödigimyönteisiä, on itse opiskelijoiden näkökanta useimmiten se, että perinteiset selluloosakirjat ovat monessa tapauksessa digikirjaa helpompi vaihtoehto. Digikirjat koetaan usein monimutkaisina johtuen esimerkiksi niiden pitkistä latausajoista ja nopean kehitysyrityksen mukanaan tuomista bugeista ja tönkköydestä – monessa tapauksessa digikirjat ovat siis oman valtion opiskelijoille enemmänkin karhunpalvelus kuin varsinainen kehitysaskel.

Tilanne saattaisi toki olla toinen, jos digitalisaatiolle ja digikehitykselle annettaisiin aikansa, eikä sitä yritettäisi väkisin ottaa käyttöön mahdollisimman nopeasti. Liika kiirehtiminen harvoin johtaa erityisen hyviin lopputuloksiin. Monessa tapauksessa toimivat digityökalut saattaisivat olla suurestikin hyödyksi.

Tavalliset digiominaisuudet ovat parhaiten hyödyksi

Yllättäen tai vähemmän yllättäen opiskelijat kokevat saavansa suurinta hyötyä niistä tavallisista digityökaluista. Tällaisia ovat esimerkiksi netin tietosanakirjat, ensyklopediat ja hakukoneet sekä videot. Nämä kaikki tarjoavat helppoja ja nopeita helpotuksia opetukseen ja tuovat perinteiseen opetukseen yhdistettynä monia hyödyllisiä lisäominaisuuksia. Kaikkia näitä yhdistää yksi sama ominaisuus – niistä ei ole yritettykään tehdä turhan monimutkaisia, vaan ne ovat yksinkertaisesti vain sitä mitä ovat. Mitä tämä kertoo päättäjillemme? No, yksinkertaisesti ilmaistuna vain sen, että joskus on hyödyksi olla yrittämättä liikaa ja tyytyä olemassa oleviin työkaluihin.